Aurinkosähkön pientuotanto huimassa kasvussa

Aurinkosähkön pientuotanto on liki kolminkertaistunut Carunan verkkoalueella.

Sähkönsiirtoverkkoon liitettyjen aurinkosähköjärjestelmien määrä on lähes kolminkertaistunut yhdessä vuodessa Carunan verkkoalueella. Vuoden 2016 aikana Carunan sähköverkkoon liitettiin 709 uutta aurinkosähköjärjestelmää. Aurinkopaneelit ovat suosittuja kotitalouksien ja yritysten omaan käyttöön tarkoitetussa sähkön pientuotannossa.

Vuonna 2016 aurinkosähkön tuotantoteho kasvoi Carunan verkkoalueella 2,7 megawatista 6,8 megawattiin, joka vastaa noin 272 sähkölämmitteisen omakotitalon vuosikulutusta. Kotitalouksien lisäksi myös yritykset ovat alkaneet asennuttaa aurinkopaneeleita toimitilojensa katoille pienentääkseen sähkölaskujaan ja osallistuakseen uusiutuvan energiantuotannon edistämiseen.

Aurinkosähkön tuotannon kehitys Carunan verkkoalueella
Aurinkosähkön tuotannon kehitys Carunan verkkoalueella.

”Vuoden 2016 alussa alan toimijat toivoivat aurinkosähköjärjestelmien yhteistehon kaksinkertaistumista. On rohkaisevaa, että Carunan verkkoalueella kasvu on ollut tätäkin nopeampaa”, sanoo Aalto-yliopiston ympäristö- ja innovaatiojohtamisen professori ja Suomen Lähienergialiiton hallituksen puheenjohtaja Raimo Lovio.

Erityisesti kotitaloudet näyttävät investoineen paljon aurinkosähköön. Lovion mukaan tämä osoittaa, että kansalaisia kiinnostaa yhä enemmän pientuotantoon ja kysyntäjoustoon liittyvät kysymykset. Samalla koko sähköjärjestelmään saadaan lisää paikallisesti ja ympäristöystävällisesti tuotettua sähköä.

”Tämä taas voi innostaa kansalaisia lisääntyvään sähköautojen hankintaan: mitä enemmän sähköä tuottaa itse ja mitä puhtaampaa sähkö ylipäätään on, sitä järkevämmäksi tulee siirtyminen pois polttomoottoriautoista.”

Uusia aurinkosähköjärjestelmiä liitetään Carunan verkkoon koko ajan lisää erityisesti Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla mutta myös esimerkiksi Lapissa, missä aurinkopaneelit ovat omiaan tuottamaan sähköä niin kesän yöttöminä öinä kuin talvellakin lumen heijastaessa valoa.

”Olemme ilahtuneita aurinkosähkön tuotannon reippaasta kasvutahdista ja haluamme omalta osaltamme edistää uusiutuvan energian tuotannon yleistymistä. Neuvomme aurinkosähkön tuotantoa harkitsevia asiakkaitamme ja mahdollistamme aurinkosähköjärjestelmien nopean, sujuvan ja turvallisen liittämisen sähköverkkoon. Uskomme aurinkosähkön tuotannon jatkavan voimakasta kasvuaan edelleen”, kertoo Carunan toimitusjohtaja Jyrki Tammivuori.

 

Caruna poistaa ylijäämäsähkön siirtomaksun

Sähkön pientuottajat voivat myydä oman kulutuksen yli jäävän osan tuottamastaan sähköstä valitsemalleen sähkönmyyntiyhtiölle. Caruna liittää asiakkaiden sähköntuotantolaitteistot paikalliseen jakeluverkkoon ja toimittaa ylijäämäsähkön mittaustiedot sähkönmyyntiyhtiöille.

”Pientuottajien kannattaa silti ensisijaisesti käyttää tuottamansa sähkö itse, sillä verkkoon syötetystä ylijäämäsähköstä saatava myyntitulo ei sisällä sähkönsiirron ja verojen osuutta toisin kuin sähkön ostohinta jakeluverkosta”, sanoo Carunan pientuotannon palvelupäällikkö Tiia Selonen.

Lisäksi sähkönsiirtoyhtiö voi laskuttaa tuotannon siirrosta jakeluverkkoon. Caruna on kuitenkin päättänyt poistaa vuodeksi 2017 maksun ylijäämätuotannon siirrosta verkkoon sähkön mikrotuottajilta eli asiakkailta, joiden tuotantolaitteistojen teho on enintään 100 kVA. Maksun poistaminen koskee noin tuhatta asiakasta.

”Edistämme pienimuotoisen sähköntuotannon yleistymistä paitsi poistamalla siirtomaksun, myös tarjoamalla sähkön mikrotuotantoa helpottavia palveluita. Energiaseurantapalvelussamme mikrotuottajat voivat seurata ylijäämäsähkönsä määrää ja ajoittaa sähkönkäyttöään sen avulla tuottoisimmille tunneille. Lisäksi aurinkolaskurimme auttaa aurinkosähkön tuotantoa harkitsevia asiakkaitamme sopivan kokoisen järjestelmän hankkimisessa”, Selonen kertoo.

Lue lisää

Katso kaikki